Il est arrivè!

 Le premier petit-déjeuner à la maison

 Prêt à patiner

 Les premiers glissements

 un peu de hockey...

les grands-parents avec des baton, Selina et  Jarmo portant le manteau orange

 On doit se reposer un peu et boire du jus chaud pour se maintenir chaud.

 et peut-être manger quelque chose de froid en faisant des affaires:-)

 L'amusement serieux à HopLop

Jäänmurtaja Nordica

****************************

Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään,

silti teidän olen,

lähellenne jään.

Tallentakaa menneen parhaat muistot,

muiden olla antakaa,

kuin ennen voimissani,

te minut muistakaa.

***************

Reilu vuosi sitten kirjoittelin meidän perheelle rakkaan ihmisen kuolemasta. En olisi voinut koskaan uskoa, että näin lyhyen ajan sisällä olisimme myös suremaan jääneen lesken hautajaisissa.

Kyseinen pariskunta oli meille kovasti rakas. Lapsilla on paljon lämpimiä muistoja, kotonatehdystä mehusta ja vastaleivotusta pullasta aina luumusateeseen puun alla. Taloa rakentaessamme lapset olivat usein hoidossa heidän luonaan. Itse muistan pitkät puhelinkeskustelut ja rohkaisevat sanat. Suurin suru toisen kuolemasta alkoi vasta haihtua kun saimme taas huonoja uutisia. Ehdimme soittaa Ranskasta palaamisen jälkeen ja sopia että menisimme lähipäivinä kylään, mutta emme koskaan ehtineet.

Kiitos kummallekin kaikesta huolenpidosta ja välittämisestä. Meillä on kova ikävä!

Tavarat on skannattu pikaisesti ja on maksun aika. Olen ottanut tarvittavat kortit käteeni ja valmistaudun kuulemaan ostosteni hinnan. Ei kuulu mitään, mykkänä poika nappaa kortit kädestäni ja vetää pankkikortin ja etukortin lukijan läpi. Tarkistan loppusumman kassakoneen näytöltä. Sanaakaan sanomatta hän laittaa korttini tiskille ja työntää kuitin allekirjoitettavaksi. Kiitän ja laitan kortit lompakkooni ja alan pakata ostoksiani. Lopuksi huikkaan pojalle "kiitosjaheit", mutta mykkä palveluammattilainen jatkaa jo seuraavan asiakkaan ostosten skannausta. Hiljaisuuden vallitessa.

Yhtään sanaa hän ei sanonut minulle koko aikana.

Tässä ollaan luokassa, Untuva on tuo eturivin vaaleanpunapaitainen tyttö.

Tänään se alkoi, koulu nimittäin. Meillä tilanne oli vähän tavallista jännittävämpi, sillä lapset aloittivat uusina oppilainan ranskalaisessa koulussa ja Untuvahan meni ekalla luokalle. Vanha konkarihan tuo typsy taitaa koulussa olla, sillä 1,5 vuotta on jo ihan kunnon koulunkäyntiä takana. Mutta kyllä juhlasalissa selvästi oli vähän jännitystäkin ilmassa kun lapsia jaettiin luokkiin. Untuva meni 1 B luokalle, mutta Oton luokasta en tiedä kun lähdin Untuvan mukaan hänen luokkaansa ja Jarmo jäi odottamaan, että Oton luokka saadaan selville. Joku luokan oppilas olikin tullut Ottoa hakemaan ja niin ukkeli meni omaan luokkaansa ihan reippaasti.

Untuvan uusi opettaja on nimeltään Jérémy Delval, nuori, oikein mukavan tuntuinen ranskalainen mies, joka ei suomea puhu ollenkaan. Hyvä niin. Äidinkielessä ja matematiikassa on sitten suomalaiset opettajat. Otolla on ilmeisesti suomalainen ope.

Koulujuttujen ulkopuolelta sen verran, että kotona ollaan oltu nyt tasan kaksi viikkoa. Netti saatiin toimimaan vasta perjantaina, enkä ole viitsinyt lähteä naapuriin kirjoittelemaan. Ja onhan tässä ollut touhuakin, tavarat alkaa vasta nyt olla paikoillaan ja koti entisen näköinen. Meidän vuokralainen oli elänyt suht' siististi, mutta piha oli ihan karmeassa kunnossa ja on osin vieläkin, vaikka ollaan nypitty ja leikkailtu. Mutta pikku hiljaa.

Ikävä Ranskaan on kova. On vaikea saada otetta arjesta, kun mieli on jossain muualla. Säät on kamalat ja ihmiset töykeitä. Ensimmäiset suomalaiset, joita tavattiin Ranskasta poistumisen jälkeen, oli kolme kännikalaa lautalla Rostockista Helsinkiin. Aamuyhdeksän on ihan hyvä aika pienelle tappelulle ja känniörinälle... Toisaalta on kiva olla omassa talossa omien tavaroiden ja huonekalujen keskellä.

Viimeisen postauksen jälkeen piti kirjoittamani vähän tarkemmin kuulumisia ja tekemisiä, mutta se jäi. Päällimmäisinä jäi mieleen aikajärjestyksessä Untuvan leirikoulu Varaignessa, Tommin vierailu, Dumoulin-Dutinien kanssa tehty reissu Lascauxin luolille ja Hautefortin linnaan, läksiäisbileet, lasten koulun loppuminen, loma Narbonnessa, ja sitten vielä viimeisen viikon illalliset ystävien luona, lahjojen saaminen ja miljoonat kyyneleet. Onneksi ollaan päästy jo Skypettämään ystävien kanssa.

Nyt sitten keskitymme arkirumban pyörittämiseen. En tiedä, miten käy tämän blogin kanssa, tuskin mitenkään aktiivisesti kirjoittelen jatkossa, kun tämä on jo viime aikoina hiljentynyt. Tuskin meidän Suomen elämässä on mitään ihmeellistä kirjoiteltavaa.

Mutta eiköhän tämä taas tästä, täydellä höökillä eteenpäin!

Miltäkö tuntuu lähteä? Ei huvittaisi yhtään. Elämä on täällä ja koti on täällä. Mutta päätös on tehty ja sen mukaan pitää elää. Ja varmasti hetken kuluttua elämä Suomessa arkirutiineineen tuntuu jo mukavalta. Mutta nyt sitä on vaikea uskoa.

Mutta joka tapauksessakin nähdään ensi viikolla, ystävät. Ja poiketkaa ihmeessä kyläilemään, sillä peräkärryn purkamisessa ja tavaroiden paikalleen saamisessa saatetaan tarvita apua:-).

Jacques ja tytöt

****

Upea, aurinkoinen viikonloppu Ile de Rè:llä on takana. Lähdimme aikaisin lauantai-aamulla ja tapasimme Jacquesin, Mireillen, Gabrielin ja Clairen Montbronin Intermarchen pihalla. Siinä pikainen lasten vaihto, tytöt meidän kyytiin (Otto jäi aamuäreänä myös meidän autoon ja vain Gabriel vanhempineen toiseen autoon. Tytöt ottivat automatkasta kaiken irti, Bratz-laatikko avattiin saman tien ja "tää menis sinne ja se vaihtais vaatteita" leikki alkoi:-)

Matka kulki ensin Cognacin ja Saintesin kautta, sitten kaunista siltaa pitkin Réen saarelle. Majoittauduimme Ars-en-Rè'hen, kauniiseen pikkukylään. Asunnot olivat ihan satamassa, joten siitä oli helppo lähteä kävelylle. Koska turistikausi ei ole vielä alkanut, olivat kadut tyhjiä ja hiljaisia. Kävimme katsomassa kaunista kirkkoa ja nauttimassa tunnelmasta. Lounaan söimme satamassa olevassa pienessä ravintolassa.

Sen jälkeen suuntasimme rannalle. Ranta oli ihan typötyhjä, vain me kahdeksan ja satoja metrejä hiekkaa. Lapset pyyhälsivät saman tien mereen, joka on arviolta noin 15 asteista. Etsimme kauniita kiviä ja simpukoita ja lapset ihmettelivät merilevää ja rannalle ajautunutta rapua. Juttelimme, otimme aurinkoa ja nautimme meren tuoksusta ja kohinasta.

 Oton uusi peruukki

Itse Pohjanmaan rannikolta kotoisin olevana ja kunnon hiekkarantoihin ja mereen tottuneena olin aivan ekstaasissa. Ihan kuin olisin ollut taas pieni tyttö, joka polki kavereiden kanssa pyörällä Laajalahteen uimaan. Perille päästyä piti ensin tarpoa pari sataa metriä kuumaa hiekkaa, kaisloja, ja sitten taas satametriä kahlaamista ihanassa, hiekkapohjaisessa merenlahdessa ennen kuin oltiin uimasyvyydessä. Tälläiseen luksukseen tottuneena ei järvessä uiminen ole oikein koskaan tuntunut miltään. Järvi, mutapohja ja vesikasvit ei vaan ole mun juttu:-). Siksi kai tuo meren äärellä oleminen vaikuttaa muhun niin kovasti ja rakastan sitä tuoksua ja ääntä.

Illallisen söimme ravintolassa nimeltä Le Clocher. Ihanaa ruokaa, vaikka ei ehkä maailman kauneinta:-).

Osterit on ihan superhyviä, samoin kuin ravut. Yksi merenelävä-laji (le bulot) ei ollut niin mun makuuni, mutta "bigorneaut" oli ihan hyviä. Taskurapu oli loistavaa, samoin kuin langustinit. Simpukoita oli useaa eri sorttia. Untuva rakastui myös ostereihin ja olisi halunnut syödä niitä vaikka kuinka paljon. Outo 7-vuotias:-) Ottokin rohkaistui ja maistoi simpukoita ja tykästyi niihin sen verran, että halusi seuraavana päivänä syödä niitä lounaaksi.

Seuraavana aamuna luovutimme asunnot ja suuntasimme ensin St. Martin-de-Rèhen, jossa söimme lounaan.. Kaunis kaupunki! Sieltä suuntasimme saaren länsikärkeen majakalle nimeltä Le Phare des Baleines. Kiipesimme majakan torniin noin 270 askelta

ja ihastelimme maisemia. Upea paikka kertakaikkiaan!

Sen jälkeen menimme pikaisesti rannalle, jossa lapset kastelivat vaatteensa leikkiessään isoissa aalloissa, Elämä tuntui taas hetken liki täydelliseltä, kun merituuli pyöri hiuksissa, ilmassa tuoksui suola ja lapset juoksivat pärskyviä aaltoja karkuun. Mutta ei makeaa mahan täydeltä, hyppäsimme autoon ja ajoimme vielä La Flotteen, jossa pääsimme tutustumaan purjeveneeseen, kävelimme satamassa ja nautimme auringosta.

Kotona olimme vasta kymmenen jälkeen illalla. Sateenkaari saatteli matkaamme kotiin.

Île de Rè on todella käymisen arvoinen paikka. Paljosta olisimme jääneet paitsi, jos emme olisi sinne menneet. Ja onneksi menimme sinne Dumoulin-Dutinien kanssa, sillä he tuntevat saaren läpikotaisin muutaman vuosikymmenen ajalta.

***

Tommi perui tulonsa tänne, joten olemme nyt seuraavan viikonlopun ihan perheen kesken. Pieni paniikki alkaa iskeä Suomeen muuttamisen suhteen. Monta paikkaa pitäisi vielä käydä ja asioita järjestää. Pahin on kaikesta se, että minä ja Jarmo ei olla ollenkaan varmoja siitä, että halutaan palata sinne takaisin. Lapsetkin epäröivät aina välillä. Niin moni asia on muuttunut puolessatoista vuodessa...

*Koti on siellä, missä sydän on*

Mutta missä on meidän sydämet ja meidän koti?

****

Kiinnostuneille vielä tiedoksi, että puolimaratoni meni hyvin. Jarmo jaksoi tosi hyvin ja Ted, supermies, juoksi saman matkan Jarmon kanssa harjoittelematta yhtään:-) Illalla juhlimme asiaa asiaankuuluvalla hartaudella Nannalla ja Tedillä.

Loma alkoi perjantaina iltapäivällä, kun pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme ajamaan kohti Millauta. Lähteminen viivästyi vähän, koska Meena ja Martin olivat edellisenä iltana kylässä ja vähän nukkumaanmeno venyi. Aamulla en meinannut saada mitään aikaiseksi, mutta lopulta suunnitellun klo 15 lähdön sijaan pääsimme lähtemään kuitenkin jo 15.45, eli emme olleet kovasti aikataulusta myöhässä.

Ajo Millauhun oli aika puuduttava, sillä tie oli motarin jälkeen aika kapea ja mutkainen. Ennen Rodezia eteemme ilmestyi rekka joka liki hyytyi mäkiin, pääsimme etenemään aika etanavauhtia. Ohitusmahdollisuuksia ei mutkatiellä juuri ollut. Yhdeksän maissa olimme kuitenkin perillä hotellilla. Kävimme pikaisella iltapalalla ja sitten nukkumaan.

Seuraavana aamuna piti ensimmäiseksi ajaa upean kauniin Viaduc de Millaun kautta. Aikamoinen insinöörityön mestarinäyte, sillä siltä nousee ylämäkeen ja myös kaartuu. Sillan kupeeseen oli tehty turisteille jos jonkinlaista paikkaa kuvata ja ostaa rihkamaa. Me tyydyimme ottamaan muutaman kuvan auton ikkunasta ja niin matka jatkui!

Olimme sopineet asunnon välittäjien kanssa, että olemme siellä kolmen aikaan ja hyvin ehdimmekin. Asunto oli hinta-laatusuhteeltaan aivan loistava,  7  hengen majoitus maksoi 350 euroa viikolta ja asunnossa oli 3 makkaria, hyvä keittiö tiski- ja pesukoneineen, kaksi kylppäriä ja vessaa ja kaksi lasitettua parveketta. Kelpasi normaalisti vähän nirsolle meikäläisellekin oikein hyvin. Antibesin keskustaan oli matkaa 2 km.

Marjut, Mikko ja Atte tulivat Nizzan kentälle kuuden maissa ja kävimme hakemassa iloiset matkalaiset mukaamme. Atte oli kasvanut hurjasti sitten viime näkemän ja hurmasi taas kaikki kikkarapäineen ja suloisine hymyineen.

Kuka voisi vastustaa tätä miestä?

Antibesissa nautimme ranta-elämästä, vietimme vappua ja juhlistimme samalla minun ja Jarmon 15-vuotista yhdessäoloa, söimme hyvin jnejne.Jarmo jaksoi lenkkeillä lomallakin, ja ainakin maisemat olivat hyvät kun hän juoksi Antibesista Cannesiin rantabulevardia pitkin:-)

Eksyimme jonnekin armeijan, poliisin ym. turva/rekrymessuillekin Antibesin ranta-alueella

Yhden päivän vietimme Monacossa katsellen silmät pyöreinä kaikkea sitä luksusta, mikä työntyi joka nurkasta. Lounastimme satama-alueella, kävimme automuseossa  ja nautimme olostamme.

Tässä täydellinen auto rantapiknikille menoa varten:

Koenigsegg, ruotsalainen vauhtihrmu

Cannesissakin ehdittiin käydä kääntymässä.

Kotiin ajettiin Toulousen kautta, jossa yövyttiin ja käytiin illalla syömässä. Autossa oli paluumatkalla vähän ahdasta, varsinkin Mikolla (195 cm) :-)

Täällä kotona ollaan nautittu vaihtelevista säistä, välillä on hellettä ja välillä sataa. Eilen oltiin koko porukalla Meenalla ja Martinilla syömässä, huomenna hurraamme Jarmon puolimaratonin suorittamiselle ja sunnuntaina juhlimme Marjutin kanssa äiteilyä. Marjut  joutunee tulemaan ensi vuonnakin Ranskaan äitienpäivän viettoon, sillä viime vuonnakin vietimme äitienpäivää yhdessä täällä.

***********************************

Nyt sitten kaikille peukut pystyyn meidän perheen urheilijahirmulle huomista varten!