Nannan Jester-poni

Liki neljänkymmenen ikään asti hellin sisälläni asunutta ponityttöä. Joskus teininä yritin käydä talleilla, taisin käydä jonkun alkeiskurssinkin, mutta ikinä en oikein päässyt tallityttöjen koppavaan ja kaikkitietävään piiriin mukaan. Hyvä niin, nyt jälkeenpäin ajalteltuna. Tuo ponityttö minussa nosti vain aika ajoin päätään, mutta yritin vaientaa sitä sanomalla, että se aika on mennyt ja nyt on aika keskittyä muihin asioihin, kuten olemaan aikuinen ja järkevä eikä haihatella kiitävänsä hevosen selässä pitkin niittyjä ja nummia.

Viime vuoden elokuuhun asti pystyin tuon äänen vaimentamaan, mutta sitten ei voinut mitään,  oli pakko lähteä aikuisten alkeiskurssille. Minä ja muutama muu keskityimme hevosen selkään pääsemiseen (se on yllättävän vaikeaa kun jalustin roikkuu oman kainalon korkeudella mutta jalka ei nouse lantiota ylemmäs) ja siellä pysymiseen. Kaikki muu oli korkeampaa matematiikkaa.

Nyt puolitoista vuotta myöhemmin olen oppinut jotain. Aloittelija olen toki vieläkin, mutta ehkä jo vähän varmempi. Haaveena on ollut tietenkin aina oma hevonen, mutta mistäpä sitä täällä ruuhka-Suomessa tallipaikan saisi kohtuulliseen hintaan? Ja totta kai oman hevosen hankkimiseen kuuluu se, että pitää olla tukena joku, joka tietää hevosista jotain. Ei minusta yksin olisi hevosta vielä omistamaan.

Nyt kälyni Nanna laittoi minulle meiliä, että mitäpäs jos otettaisiin hänen Jester-ponilleen kaveriksi joku isompi hevonen? Se olisi minun hevoseni sen aikaa kun siellä asumme ja se voi olla heidän laitumellaan ja suojassa.  Aitaa vain pitäisi tehdä talkoilla lisää. Jumankekka, tämä oli mun suuri haave, mutta eipä tullut mieleenkään, että olisin kehdannut sitä Nannalle ehdottaa. Olin jo löytänyt Thiviersistä yhden Chantalin, joka lupasi vuokrata yhtä hevostaan kerran viikossa ratsastamiseen. Mutta nyt siis minulla olisi ihan oikea hevonen, josta huolehtia kuin omastaaan ja jolla pääsisi ratsastamaan aina halutessaan.

Ei hitsiläinen, enhän mä enää usko että tämä on tottakaan. Kaikki tuntuu nyt liian hyvältä! Nipistelkää nyt oikein kunnolla. Mähän pääsen elämään oikein kunnon maalaiselämää. Koira ja kissa puuttuu vielä (älkää kertoko Jarmolle että moisista haaveilen:-). Niin ja kanikin olisi kiva. Ranskalaiset vain tuppaavat syömään moiset pitkäkorvat.