Rosie-tyttönen asustelee yhä meillä ja tuntuu viihtyvän. Välillä makoilee korissaan, mutta ruoka-aikana on ihan varmasti pöydän alla varmistelemassa, että saa tippuvat palat. Nyt tosin on lapsia pyydetty olemaan tarkkana, sillä Rosie oli ennen meille tuloaan koirasairaalassa muutaman päivän ja on nyt siis toipilas. Ihan hyväkuntoinen kylläkin, tämä tiedoksi koiran emännälle, jos sattuu Kiinasta tätä lukemaan:-) Itsellä oli vähän koirakuumetta tätä ennen, mutta nyt kun kotimme on kyllästetty koirankarvoilla, olen tullut taas toisiin ajatuksiin.

Aamulla olimme lähdössä koko perhe kävelyretkelle, Olin ajatellut mennä tänään katsomaan niitä hevosia, mutta onneksi huomasin Marien antamalta paperilapulta että Monsieur Benoit oli toivonut minun menevän ennen klo 12 ja kello oli kaksikymmentä vaille. Sinne siis ja kävelyretki myöhemmäksi.

Ajoin Benoitin talolle ja herra pyysikin minua ja Untuvaista sisään. Heillä oli todella kaunis ranskalaisen näköinen koti, kauniisti sisustettu ja kodikas. Juttelimme vähän mitä me kumpikin toisiltamme halusimme ja ilmeisesti toiveemme tuntuivat kohtaavan. Untuvalla tuntui olevan kovasti asiaa ja hän nyki minua hihasta: "Äiti, äiti!". Pyysin häntä odottamaan hetken että saisin sen hetkisen asian sanottua Mr. Benoitille.

Untuvainenpa ei voinut odottaa, vaan kääntyi minua kohden ja oksensi suoraan syliini! Siinä minä istuin, hienolla sohvalla tuntemattoman ranskalaisperheen olohuoneessa syli täynnä oksennusta. (Olikohan se muutenToulousen Mari, joka kipakassa kommentissaan sanoi, että ranskalaiset eivät halua kutsua kielipuolia kotiinsa? Väärin. Siinä minä olin, ihan kutsuttuna ja ihan haisevana eikä ranska sujunut siinä tilanteessa laisinkaan!)

Herra Benoit jähmettyi patsaaksi ja minä olin suu auki. Sitten aloin vain toistella "Je suis vraiement desolée". Herra Benoit oli yhä edelleen jähmettyneenä, joten Untuva päätti pistää vähän liikettä ukkeliin ja rykäisi uuden satsin syliini. Onneksi minulla oli takin päällä iso hartiahuivi, jonka ehdin laittaa suurin piirtein oksennuksen alle. Nyt juoksi Herra Benoit. Hän toi talouspaperirullan, mutta oli vähän vaikea toimia. Jos levittäisin jalkojani kaapiakseni oksennusta reisieni välistä, olisi kaikki mössö sohvalla. Jos taas nousisin ylös, olisi se lattialla. Hmm...vaikea valinta. Jotenkin sain suurimman osan kaavittua huiviini. Voitte kuvitella, että tässä vaiheessa haju oli ihan järkyttävä. Sohvalle ja matolle ei ollut onneksi mennyt kovin paljoa oksennusta. En oikein pystynyt muuta kuin hokemaan anteeksi jne ja pyysin heitä lähettämään meille laskun sohvan pesemisestä.

Herra Benoit säntäsi avaamaan oven ja suorastaan heitti meidät ulos:-). Ulkona ravistelin oksennusta pois farkuistani ja kengistäni. Olin varma, että ulosheitto tarkoitti samaa kuin heihei hevosille. Mutta hetken kuluttua herra Benoit tuli ja sanoi että mennään katsomaan hevoset ja varusteet. Hän näytti satulahuoneen avaimen paikan ja menimme sinne. Yllätyksekseni kaikki kolme satulaa olivat lännensatuloita, joita en ole koskaan käyttänyt. Saas katsoa miten onnistuu. Haju seurasi meitä ja itseä alkoi naurattaa koko tilanne. Untuvainen oli ihan tyytyväinen eikä voinut enää pahoin.

Hevoset laitumella oli IHANIA vaikkakin tosi kuraisia ja likaisia! Samoin aasit oli tosi suloisia. Rotuja en mene arvaamaan, kun en ranskalaisista sanoista selvää saanut. Mutta yksi polleista oli tosi isokokoinen ruskea ruuna sekä kaksi valkoista n. 150 cm säkäistä ruunaa. Lisäksi laitumella oli kaksi suloistakin suloisempaa aasia, joihin Selina rakastui päätä pahkaa. Sovimme, että käyn jatkossa joka toinen päivä aamusta harjailemassa hevoset ja tekemässä niiden kanssa tuttavuutta. Ratsastaa alan vasta myöhemmin, kun tunnen hevosia vähän paremmin.

Kotona Selina oli jo ihan hyvinvoiva ja lähdimme koko perhe kävelyretkelle. Sää oli tosi kiva ja kävelimmekin useamman kilometrin. Hauskinta matkalla oli vanha rouva, joka vilkutteli ikkunasta. Minä vilkutin takaisin, jolloin rouva vinkkasi lähemmäksi. Meillä olikin mukava keskustelutuokio ja ranskani sai kovasti kehuja. Samoin koirasta rouva tuntui tykkäävän, ihan kuten kaikki ranskalaiset.

Ai niin, tyttöjen illasta piti puhumani. Kovasti rauhallista oli taaskin, joskin mukavaa! Söimme hyvin Le Minagessa ja juttelimme niitä näitä. Lisa on amerikkalainen nainen, joka oli muttanut tänne vaimonsa ja poikansa kanssa. Vaimo Tanja oli lapsenvahtina, joten hänet tavannen myöhemmin. Lisa oli  kiva tyyppi ja tapaamme varmasti jatkossakin. Minut kutsuttiin Stiching Bitchiesin kokoontumiseen, mutta kuten sanottu, neulominen ei oli ihan mun juttu. Mutta muuten kyllä. Ja Christine lupasi Dr. Housen kaikki jaksot lainaksi DVD:llä. Jumala on siis olemassa!

Nyt uuteen viikkoon. Huomenna on todennäköisesti taas koulukitinät edessä, huoh. Toivottavasti tuleva viikko on oksennus- ja ripulivapaa. Uskokaa tai älkää, meidän perheessä ei ollut Suomessa ollut koskaan oksennustautia...