Tässä sitä istuskellaan, yöpaitasillaan. Pojalla on kaveri yökylässä, tuhisevat hiljaa tuossa lähellä. Mies koputtelee jotain alakerrassa. Heh, ihminen jota ei saa normaalisti millään ylös ihmisten aikaan, on pirteänä tähän kellon aikaan.

Edessä on tänään illalla laivamatka Travemündeen ja siitä sitten ajo kotiin Augignaciin. Matkaa on 1406 km. Lapsille on auto täynnä viihdykkeitä ja toivommekin selviävämme matkasta järjissämme ja mahdollisimman vähin fyysisin vammoin. Karkkia on luvassa takapenkkiläisille kun vain vähänkin inahtavat. Kotonakin ruokahuolto on ollut vähän huonoissa kantimissa. Eilen kun Marjut ja Mikko olivat auttelemassa pakkauspuuhissa ja toivat pizzaa mukanaan, tuumasi Otto että edessä on hänen elämänsä mukavimmat kaksi päivää: roskaruokaa ateriasta toiseen. Tässä voisi jo kyseenalaistaa taitojamme vanhempina, jos pizza tekee poikamme onnellisemmaksi kuin mikään muu:-)

Vähän jännittää ja olo on myös haikea. On surullista jättää oma koti vaikka tänne palaammekin vielä. Naapurit jäävät ja heitä tulee iso ikävä. Mutta edessä on mukavia asioita, jahka pääsemme kotiutumaan. Tällä hetkellä stressaa kaiken aloittaminen: kouluun ilmoittautumiset, pankkitilien avaamiset, kännykkäliittymät, sähköt, netti ym. Ja kaikki tuo pitäisi hoitaa ranskaksi. Nyt Orvokki punnitaan minkälaisen siemenen aikanaan laitoit Kiviniityssä itämään!

Nyt täytyy lopettaa ja alkaa muihin hommiin. Kiitos teille kaikille rakkaille ystäville, jotka olette tukeneet meitä tämän vähän äkistikin tulleen elämänmuutoksen toteuttamisessa! Jos kaipaatte lomapaikkaa Ranskan kauniilla maaseudulla, laittakaa viestiä tulemaan. Kyllä meillä aina sen verran tilaa löytyy! Ja jos tätä blogia eksyy lukemaan joku, jonka olen tuntenut joskus, mutta yhteys on vuosien myötä katkennut, olisi kiva lukea terveiset tämän kirjoituksen alla olevasta "kommentoi"-osiosta.

Vantaa vaikenee, Augignac jatkaa.