Jotta elämä ei olisi pelkkää oman surkeuden maksimointia, olen kuluttanut tämän päivän pähkäilemällä lasten koulujuttuja.

Mehän olemme palaamassa Suomeen ensi heinä-elokuun kieppeillä, jolloin Otto menee neljännelle luokalle ja Selina aloittaa eka luokan. Ensin oli jotensakin selvä juttu, että lapset menevät lähikouluun ja osallistuvat ylläpitokielen opiskeluun toisella koululla. Vantaahan antaa kaksi viikkotuntia opetusta kielessä, jonka lapsi on oppinut ulkomailla. Ihan kiva juttu sinänsä, mutta pelkäänpä, että kaksi tuntia viikossa ei riitä likimainkaan pitämään yllä  täällä opittua kieltä. Ja kun kielen oppiminen on vaatinut lapsilta aivan hurjasti venymistä ja kyyneleiltäkään ei varsinkaan alussa vältytty, en haluaisi millään heittää hukkaan jo opittua. Ja jos kyseessä olisi englanti, en olisi niinkään huolissani, sillä telkkarista sitä kuulee jatkuvasti ja sitä on ymmärtääkseni paljon helpompi ylläpitää.

Nyt olen sitten alkanut pähkäillä josko lapset sittenkin aloittaisivat Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa. Päätös on vain niin vaikea. Koulu on kaukana ja vaatii sen, että minä ja Jarmo viemme ja haemme lapset koulusta. Lapset haluaisivat mennä lähikouluun, mutta uskon, että äkkiä he tottuvat eri koulussa olemiseen, onhan vanhat kaverit yhä kavereina omalla asuinalueellamme.  Hyvää koulussa on se, että tunnit alkavat aina 8.15 ja Jarmon toimisto on aika lähellä sitä, joten useimmiten Jarmo voisi viedä lapset kouluun työmatkallaan. Mutta se haku. 1-2 -luokkalaisilla on iltapäiväkerho, jossa Untuva voi viettää iltapäivän. Koulun kirjasto on auki 15.15 asti, joten Otollakin on paikka missä odotella. Mutta jaksaako ukkeli hengailla joka päivä kirjastossa? Paras olisi tietenkin, jos minä löytäisin osa-aikaisen duunin, esim. klo 8-14, jolloin pääsisin ajoissa hakemaan lapset. Mutta entä jos en löydä? Jaksetaanko me tuota ajamisrumbaa, ja etenkin: jaksavatko lapset? Onko homma vaivan väärti? Uskon, että koulu sinällään on todella hyvä koulu, jossa oppii varmasti muutakin kuin perustaidot. Ja siellähän voi jatkaa koulua halutessaan aina ylioppilastutkintoon asti. Mutta tyytyväinen olen ollut Oton Suomen kouluunkin, joka tosin ei ole ihan rauhallisimmasta päästä.

En mä tiedä, mitä tehdä. Kertokaa te. Olen kiitollinen kaikista mahdollisista näkökulmista asiaan!

Ai niin, Sirulle, Harrille ja muille asianosaisille paljon kiitoksia Untuvan puolesta kortista. Harvoin näkee niin säihkyviä silmiä. Ja vielä kaverilta postia! Täällä on aloitettu jo vastauksen väsääminen:-)