Hei, rispektii tälle rokkijätkälle, pipossakin sanotaan niin!

Huomasin juuri, että taisi jäädä tupareista postaamatta. Taisi johtua siitä, että oli niin rauhalliset pippalot, ettei ole oikein kirjoitettavaa. Syy ei siis ollut blogittajan huonossa olossa, vaikka tuota yhtä postausta kirjoittaessani sellaista vähän pelkäsinkin.

Meillä oli vieraana Nanna ja Ted, Pierre ja Silke, Diddley, Meena, Martin, Amber and Louis, Rosie ja Frank sekä Linda ja John sekä tyttäret Isabella ja Jasmine. Syötiin sivistyneesti, juotiin sivistyneesti. Mahdollisesti myös keskusteltiin sivistyneesti. Vieraat lähtivät puolen yön tietämissä. Oli mukavaa, mutta ei missään tapauksessa räyhäkästä. Mutta harvemmin kai sitä enää tässä iässä. Tai Jarmo ehkä voisi lausua tähän poikkeavan kommentin.

Itse olin kipeänä viikolla, kun Jarmo oli Suomessa. Ei menty Oton kanssa tennikseen eikä tehty oikein mitään. Nanna ystävällisesti kokkasi meille tiistaina, joten sinne hurmutettiin. Nähtiin muuten takaisin tullessa villisika tietä ylittämässä. Raukka parka, taisi pitkät valot sokaista sen verran, että jäi tienposkeen ihmettelemään. Jälkeen päin kaikki varoittelivat, että ei saa koskaan mennä ulos autosta, sillä kyseinen otus on vaarallinen. Ei kyllä tullut tuossa tilanteessa mieleenkään. Lasten mielestä se oli vain suloinen.

Perjantaina ajoin Angoulemeen hakemaan Jarmoa. Kyllä täytyy sanoa, että navigaattori on aivan loistava kapistus! Ilman sitä uskaltaisin tuskin liikkua mihinkään, sillä välillä täällä ei tiedä että ajaako tiellä vai jonkun pihassa, sillä tiet ovat todella kapeita ja huonokuntoisia. Ja itsellä kun on niin huono suuntavaisto, niin on hyvä että joku kertoo mihin pitäisi mennä, varsinkin jos on ajanut harhaan. Ja niin tapahtuu meikäläisen kohdalla useammin kuin usein.

Iskä tuli  sitten TGV:llä ja lapset olivat riemuissaan. Oli äitikin:-). Tuliaisiakin oli Suomesta, paljon lehtiä ja karkkia. Kiitos anoppi, Marjut ja Eppu! Ihanaa, että olette olemassa! Tulkaa pian tänne!

Eilen lapset pääsivät tuhlaamaan kuukausirahojaan Perigueuxiin, jossa lämpömittari näytti parhaimmillaan +16 astetta. Otto oli säästänyt ja sai ostettua itselleen sähkökitaran ja vahvistimen. Allekirjoittanut sai tennismailan ja joutui ostamaan sukset. Olemme lähdössä parin viikon kuluttua Chamonixiin viikoksi laskettelemaan, mutta toisin kuin muulla perheellä, minulla ei ollut suksia. No nyt on, urheilukaupassa jouduin istumaan 10 minuuttia saunakuumat monot jalassa, jotta muotoutuisivat omia jalkojani vastaaviksi. Toivottavasti ovat sitten mukavat, sillä aika kidutusta tuo homma oli.  Pakko laittaa tähän kuva setistä, joka saatiin -40 % alennuksella. Kyllä nyt kelpaa vetää lastenrinteissä (kuvaa meikäläisen tasoa aika hyvin!)

Nyt meillä on siis paitsi joka paikka täynnä suksia, monoja ja mailoja, myös bändi kotona. Viulu ja kitara soi, hmm... mielenkiintoisesti yhteen. Jarmokin yritti taitojaan, mutta ehkä hänen ei kannata ihan heti jättää päivätyötään, tai voi tulla perheelle nälkä. Tai mistä sitä tietää, kyllähän jotkut pitävät M. A. Nummisestakin.

Bändin ensiesiintyminen tapahtui Le Moulin de Grolhierissa, jossa virtuoosimainen huuliharpputaiteilja Edward Marshall liittyi mukaan joukkoon hurjaan. Pahoittelemme kuvan huonoa laatua:-)

Meinasi ihan unohtua, mutta lauantaina illalla olimme Meenan ja Martinin luona syömässä. Alkuruuaksi chilillä ja sesamilla marinoituja pikkulintuja salaattipedillä, sitten ihanaa mausteista lammaspataa, kasviscurrya, jotain linssihässäkkää ja lopuksi Nannan tekemä jumalainen jäädyke ja kaurakeksit. Täydellistä! Meena oli kyllä ihan uskomaton kokki, ilmeisesti intialainen syntyperä antaa juuri oikeat geenit tekemään täydellistä currya. Loppuilta meni meni miesten pelatessa bilistä ja naisten jutellessa. Tänään Martin tunnusti, kun tulivat meille pelaamaan tennistä, että eau de vie oli ollut vähän liikaa ja aamulla oli tullut otettua vähän sallittua enemmän päänsärkylääkettä.

Eipäs muuta kuin uuteen viikkoon uudella innolla. Kommentoikaa ja meilatkaa, olette mielissämme!