Plääh. Kirjoitin pitkän pätkän ja sitten sormi eksyi väärälle näppäimelle tai jotain. Teksti ja kuvat hävisivät ja nyt on aloitettava uudestaan.

Täällä on eletty synttärihumua. Sunnuntaina saimme kutsun pienen Cole-pojan kolmevuottisynttäreille. Sankari oli tomera tapaus ja äitinsä mukavia. Lisa ja Tanya muuttivat Californiasta tänne reilut puoli vuotta sitten, koska halusivat lapsensa kasvavan paremmassa ympäristössä kuin Los Angeles, pois jengeistä ja huumeista. Jengejä täällä tuskin on, huumeista en tiedä. Rauhallista ainakin.

Eilen sitten vanhenin minä. Tai ei oikeastaan voi puhua vanhenemisesta, sillä tässä syntymäpäivässä oli se hyvä puoli, että täytin nyt sen määrän vuosia, jonka olen ilmoittanut ihmisille jo kuluneen vuoden ajan. Ehkä se dementia voi iskeä alle nelikymppisillekin? Eli mitään kriisiä ei tullut:-) Aamulla sain nukkua vähän pidempään, kun Jarmo vei ipanat kouluun, sitten pika pikaa Isabellen luokse ranskaa tankkaamaan. Kotona piti olla ajoissa, sillä Jarmo vei mut St. Pardoux la Riviereen lounaalle. Alkuun Kir, sitten ostereita, ankanmaksaa mi-cuit, ankanrintaa, suklaatuulihattuja, viiniä... taivaallista. Kotona vielä jatkui shampanjalla ja päähieronnalla. Kyllä mulla on ihana mies, ihan liian harvoin tulee sanottua asiasta. Neljätoista yhteistä vuotta on takana ja toivottavasti vielä monen monta edessä. Ja kun tiedän, että Jarmo lukee nää tekstit, niin sanon sen tässäkin. Ihana oot ja rakastan sua ihan hirveesti! Illaksi olimme kutsuneet muutamia ystäviä, mutta koska kuumemittari Oton kainalossa näytti melkein 39 astetta, jouduimme perumaan illanvieton. Mutta ihan mukavaa meillä oli nelistäänkin. Untuvainen piirsi minulle ihanan synttärikortin ja muuten sitten lekoteltiin sohvilla ja juteltiin.

Ihmishempeilystä eläinhempeilyyn. Nyt näyttäisi siltä että HÄN on löytynyt. Yksi pieni juttu (tai toivotaan, että se on pieni juttu) pitää vielä varmistaa, mutta muuten fanfaarien kera esittelemme erittäin todennäköisen uuden perheenjäsenemme,  11-vuotiaan appaloosatamma Gaelan Untuvaisen kanssa: