Istun yläkerran koneella, kädet täristen. Jarmo on kavereiden kanssa Piegutissa kaljalla, minä ja lapset yksin kotona. Hetki sitten kuulin lukkoa avattavan. Räpellys kesti kauan ja ehdinkin jo miettiä että montako olutta Jarmo on oikein juonut, kun ei lukko aukea. Aloin sitten huutelemaan että mitäs siellä sähläät, mutta ei tullut vastausta. Menin alakertaan ja teurastajahan siellä yrittää saada meidän ovea auki. Meidän ulko-ovi on suomalaista sisäovea vastaava, kahdeksanruutuinen lasi-pariovi, joka helisee pienestäkin tuulesta. Onneksi ei saanut auki, mutta ei myöskään lähtenyt pois, vaikka sanoin ja näytin käsimerkein että häipyy. Jäi vain tuijottamaan minua oven takaa ihme virne naamallaan. Menin nopeasti keittiöön soittamaan Marielle, että hälyttää Jeffin tai jonkun muun hätistämään tyyppiä pois. Soittaessa tuli epämiellyttävä tunne, että joku tuijottaa minua. Niinhän tuijottikin, tyyppi seisoi keittiön ikkunan takana ja tuijotti suoraan eikä lähtenyt pois. Laitoin äkkiä valot pois ja menin portaille istumaan. Portaikkoon on ovi, jossa on onneksi puiset luukut edessä, mutta niitäkin weirdo rymisteli. Normaalisti meillä on pääoven edessäkin puiset luukut, mutta nyt en voinut laittaa niitä kiinni, kun Jarmon piti päästä sisään.

Maanantaina tuo sama tyyppi kävi koputtelemassa viimeksi ovella, mutta silloin Jarmo oli kotona ja tyyppi lähti ihan kiltisti. Nyt onneksi Jeff (vuokraisäntä) sanoi, että huomenna kaveri saa pakata tavaransa ja lähteä, nyt riitti.

Tulispa Jarmo kohta. Näin rauhallista tämä maalaiselämä on.

Torstaisaamun päivitys: Ovesta on lukko rikki ja me joudumme käyttämään sivusisäänkäyntiä. Ilmeisen tosissaan tyyppi oli tulossa meille. Ensi kuussa mä olen kaksi viikkoa yksin lasten kanssa, sillä Jarmo on huhtikuun ekan ja kolmannen viikon Suomessa. Tähän yksinolo ei ole pelottanut, mutta nyt vähän hirvittää vaikka tyyppi lähteekin.