Otsikko kertookin aika hyvin kaiken eilisestä ja tästä päivästä, mutta tarkennan kuitenkin hieman.

Otto aloitti eilen Tennis Club de Nontronissa tennistunnit. Hän on pelannut kotona viisivuotiaasta asti (kertoi meille kolmivuotiaana että sitten kun alkaa jotain harrastamaan, on laji tennis. Me emme pelanneet eikä kukaan lähiympäristössä palloa paukuttanut, joten on mysteeri mistä tuo oli hänen päähänsä putkahtanut.) No, yhtä kaikki, tennis on meidän ukkelille todella rakas laji ja sitä piti päästä jatkamaan.

Tennisklubilla Otto otettiin oikein hyvin vastaan. Ryhmä, johon hän pääsi, oli jonkin verran edellä Suomen vastavaan, mutta ainakin on haastetta poitsulle. Selina sen sijaan meni reippaasti omaan ryhmäänsä. Hän ei ole koskaan pelannut, mutta halu on ollut suuri. Kyseinen ryhmä oli pelannut jo jonkin aikaa ja meidän herkkäsielu sai slaagin saman tien kun ensimmäinen lyönti epäonnistui. Tennis on tyhmää eikä hän oikeastaan olisi edes halunnut sinne. Me sitten typsyn kanssa vain katseltiin kun Otto pelaili. Meenan lapset Amber ja Louis olivat myös pelaamassa, joten onneksi minulla oli juttuseuraa.

Illalla käväisimme Nontronissa perheen kanssa syömässä ja tulimme kotiin ja suoraan nukkumaan.

Tänä aamuna itsellä oli tosi paha mieli, kun lapset heti herättyään ja tajuttuaan että on koulupäivä, alkoivat itkeä ja sanoa etteivät halua mennä kouluun. Tämä viikko on ollut tosi tikkuista ja takkuista, mutta ei ihme. Täällä lapset ovat koulussa klo 8.30 -16.30, joten päivä on pitkä. Lisäksi Selina ei luonnollisestikaan ole Suomessa ollut koulussa ja täkälaiset lapset osaavat jo kirjoittaa ja osin jo lukeakin, ja se harmittaa meidän rinsessaa. Muutamana aamuna oma sydän on ollut ihan riekaleina, kun pieni ihminen juoksee aidan takana itkien äitiä huutaen niin kauan kuin auto näkyy. Koulussa ei voi olla mukana, joten on ollut vain pakko jättää.

Tänä aamuna Jarmo sitten vei lapset, kun mun sydän ei yksinkertaisesti kestänyt ajatusta itkevästä lapsesta. Kotiin tultuaan meni noin 30 minuuttia ja rehtori soitti. Otto oli oksentanut kaikki vaatteensa ja oli valitellut pahaa oloa. Opettaja sanoi ilostuneena että oli oli ymmärtänyt kun hän oli kysellyt ranskaksi että mistä sattuu ja mikä paikka on kipeä. Kiitos Pia opetuksesta! Kotiin tultuaan poitsu kävi suihkussa ja sen jälkeen oli ihan terve.Vähän ihmetyttää, että mistä oikein on kyse.

Kohtapuoliin lähden hakemaan tyttöä. Vähän mahanpohjassa kipristää se, miten typsy on selvinnyt kun on tajunnut että Otto ei olekaan koulussa. Otto on ollut Selinalle turvasatama, johon voi turvata jos oikein harmittaa. Nyt on pienen ihmisen pitänyt selvitä ihan yksin. Äsken kaupassa käydessäni tuli kyllä turvauduttua yhteen sun toiseen lahjukseen oman huonon omantunnon lievittämiseen. Toki syli ja hali on ne ykköset.

Jos joku on ollut lastensa kanssa samanlaisessa tilanteessa, pliis, laittakaa kommenttia miten selvisitten ennen kuin tämän äitösen sydän särkyy ihan lopullisesti.