Vaikka me puhumme kotona suomea koko ajan, ovat lapset melkoisessa kielikylvyssä. Koulussa puhuvat 8 tuntia päivässä ranskaa ja  liki joka päivä käytämme englantia. Sitäkin Otto ymmärtää jo tosi paljon. Ei puhu niinkään, mutta saattaa napata englanninkielisestä keskustelusta jonkun aiheen ja kysellä siitä lisää suomeksi.

Äsken Untuva piirsi tussitauluunsa huonolla kynällä ja kiukutteli. Yhtäkkiä kynä alkoi toimia paremmin ja pikkunaisen naama kirkastui. "Äiti, nyt tää kynä marssii kunnolla"" (ranskaksi marcher = toimia)

No, kyllähän minäkin sunnuntaina formuloita Nannan ja Tedin kanssa katsoessa huudahdin ihan spontaanisti että "mitä happened?"

Olen muuten unohtanut mainita, että minusta tuli taasen täti. Kuun alussa pikkuveljeni Pasin perheeseen syntyi esikoinen. Vaikka vauvat ovat aina pieniä, oli Milla-tyttönen oikeasti pieni, vain 790 grammaa. Nyt tyttö on jo kohta kilon painoinen pötikkä ja terhakka tapaus. Kaikki on mennyt hyvin. Oma esikoiseni tuntuu vallan jättiläiseltä nyt ajatellessa (syntyessään 1460 g), vaikka tuntui silloin todella pieneltä. Kyllä täytyy sanoa, että keskoshoidon suhteen on lottovoitto syntyä Suomeen. Itse olen syntynyt keskosena, esikoiseni oli keskonen ja nyt veljen tyttö. En tiedä, kulkeeko tuo jotenkin suvussa, mutta kaikki ollaan nyt ainakin fyysisesti ihan kunnossa. Siitä henkisestä puolesta on vaikeampi sanoa:-). Toki Milla tarvitsee vielä kaikki peukut pystyyn ja paljon onnea matkaan, mutta hyvältä näyttää ainakin toistaiseksi!

"Ei pieni puu vielä myrskystä tiedä,
ei pieni puu vielä myrskyä siedä.
Ole suojana pienelle suuri puu,
jotta pienellä juuret vahvistuu."