Jossakin kirjoituksessa muistaakseni vannotin, että meille ei tule koiraa. Rosie oli meillä hoidossa pari viikkoa, ja vaikka onkin ehkä mukavin koira maailmassa, se karvan määrä meinasi tehdä hulluksi. Tuppoja löytyi jo seuraaavana päivänä imuroinnista tuolien ja sohvien alta ja jos oli erehtynyt laittamaan mustat housut jalkaan, muistuttivat ne jo hetken kuluttua turkishousuja.

Mutta mutta. Jostakin kummasta meille löysi tiensä pieni, surkea koira. Valkoinen, mustia ja ruskeita läikkiä. Luppakorvat, suhteettoman pieni pää ja ja epäsuhtainen kroppa. Takapää on etupäätä paljon korkeammalla. Ei mikään muotovalio siis, mutta erittäin sympaattinen tyyppi, jos ei oteta sohville ja sänkyyn pomppimista ja ruuan varastamista lukuun. Jarmo joskus sanoi, että jos meille joskus tulisi koira, niin bokseri on ainut joka huolitaan (meillä on ollut maailman ihanin bokserityttö, Rinkeli, ennen Oton syntymää). Nyt täytyy kyllä sanoa, että ollaan aika kaukana bokserista:-)

Taylorin taustasta tiedetään se, että hänet on pelastettu SPAsta ja on asunut viimeiset pari vuotta Lindalla ja Johnilla. Heillä on oma pieni eläintarha ja luonnollisesti myös koiria. Viimeisin koirista, staffordshirenterrierin  pentu, ei antanut Taylorin olla lainkaan rauhassa, vaan roikkui niskasta jatkuvasti. Ja Taylor ei osaa tai uskalla komentaa, vaan tuntui kovasti stressaantuneelta.

Taylor muutti siis meille, mutta vain väliaikaisesti. Emme ole ottamassa häntä Suomeen mukaan, vaan hän muuttaa Lindalle ja Johnille takaisin siinä vaiheessa. Siksi pidämmekin jatkuvasti yhteyttä että "Teppo" muistaa vanhan kotinsa eikä joudu totuttelemaan uudestaan. Mutta sillä välin elämme kuolan, karvojen, jatkuvan rapsuttelun ja lenkkeilyn maailmassa.