Vanhempien keski-ikäistyminen aiheuttaa pienoisen kriisin ja halun toteuttaa ainakin yhden unelmistaan. Siispä Au Revoir ystävät, tapaamisiin jossakin päin Galliaa ensi vuonna!
Otto attend à l'aeroport.
Il est arrivè!
Le premier petit-déjeuner à la maison
Prêt à patiner
Les premiers glissements
un peu de hockey...
les grands-parents avec des baton, Selina et Jarmo portant le manteau orange
On doit se reposer un peu et boire du jus chaud pour se maintenir chaud.
et peut-être manger quelque chose de froid en faisant des affaires:-)
L'amusement serieux à HopLop
Jäänmurtaja Nordica
****************************
Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään,
silti teidän olen,
lähellenne jään.
Tallentakaa menneen parhaat muistot,
muiden olla antakaa,
kuin ennen voimissani,
te minut muistakaa.
***************
Reilu vuosi sitten kirjoittelin meidän perheelle rakkaan ihmisen kuolemasta. En olisi voinut koskaan uskoa, että näin lyhyen ajan sisällä olisimme myös suremaan jääneen lesken hautajaisissa.
Kyseinen pariskunta oli meille kovasti rakas. Lapsilla on paljon lämpimiä muistoja, kotonatehdystä mehusta ja vastaleivotusta pullasta aina luumusateeseen puun alla. Taloa rakentaessamme lapset olivat usein hoidossa heidän luonaan. Itse muistan pitkät puhelinkeskustelut ja rohkaisevat sanat. Suurin suru toisen kuolemasta alkoi vasta haihtua kun saimme taas huonoja uutisia. Ehdimme soittaa Ranskasta palaamisen jälkeen ja sopia että menisimme lähipäivinä kylään, mutta emme koskaan ehtineet.
Kiitos kummallekin kaikesta huolenpidosta ja välittämisestä. Meillä on kova ikävä!
Ostokset on kerätty ja ladon niitä kaupan hihnalle. Yritän napata katsekontaktin kassalla työskentelevään poikaan sanoakseni hei. Ei onnistu. Sanon kuitenkin hei saamatta vastausta.
Tavarat on skannattu pikaisesti ja on maksun aika. Olen ottanut tarvittavat kortit käteeni ja valmistaudun kuulemaan ostosteni hinnan. Ei kuulu mitään, mykkänä poika nappaa kortit kädestäni ja vetää pankkikortin ja etukortin lukijan läpi. Tarkistan loppusumman kassakoneen näytöltä. Sanaakaan sanomatta hän laittaa korttini tiskille ja työntää kuitin allekirjoitettavaksi. Kiitän ja laitan kortit lompakkooni ja alan pakata ostoksiani. Lopuksi huikkaan pojalle "kiitosjaheit", mutta mykkä palveluammattilainen jatkaa jo seuraavan asiakkaan ostosten skannausta. Hiljaisuuden vallitessa.
Yhtään sanaa hän ei sanonut minulle koko aikana.
Tässä ollaan luokassa, Untuva on tuo eturivin vaaleanpunapaitainen tyttö.
Tänään se alkoi, koulu nimittäin. Meillä tilanne oli vähän tavallista jännittävämpi, sillä lapset aloittivat uusina oppilainan ranskalaisessa koulussa ja Untuvahan meni ekalla luokalle. Vanha konkarihan tuo typsy taitaa koulussa olla, sillä 1,5 vuotta on jo ihan kunnon koulunkäyntiä takana. Mutta kyllä juhlasalissa selvästi oli vähän jännitystäkin ilmassa kun lapsia jaettiin luokkiin. Untuva meni 1 B luokalle, mutta Oton luokasta en tiedä kun lähdin Untuvan mukaan hänen luokkaansa ja Jarmo jäi odottamaan, että Oton luokka saadaan selville. Joku luokan oppilas olikin tullut Ottoa hakemaan ja niin ukkeli meni omaan luokkaansa ihan reippaasti.
Untuvan uusi opettaja on nimeltään Jérémy Delval, nuori, oikein mukavan tuntuinen ranskalainen mies, joka ei suomea puhu ollenkaan. Hyvä niin. Äidinkielessä ja matematiikassa on sitten suomalaiset opettajat. Otolla on ilmeisesti suomalainen ope.
Koulujuttujen ulkopuolelta sen verran, että kotona ollaan oltu nyt tasan kaksi viikkoa. Netti saatiin toimimaan vasta perjantaina, enkä ole viitsinyt lähteä naapuriin kirjoittelemaan. Ja onhan tässä ollut touhuakin, tavarat alkaa vasta nyt olla paikoillaan ja koti entisen näköinen. Meidän vuokralainen oli elänyt suht' siististi, mutta piha oli ihan karmeassa kunnossa ja on osin vieläkin, vaikka ollaan nypitty ja leikkailtu. Mutta pikku hiljaa.
Ikävä Ranskaan on kova. On vaikea saada otetta arjesta, kun mieli on jossain muualla. Säät on kamalat ja ihmiset töykeitä. Ensimmäiset suomalaiset, joita tavattiin Ranskasta poistumisen jälkeen, oli kolme kännikalaa lautalla Rostockista Helsinkiin. Aamuyhdeksän on ihan hyvä aika pienelle tappelulle ja känniörinälle... Toisaalta on kiva olla omassa talossa omien tavaroiden ja huonekalujen keskellä.
Viimeisen postauksen jälkeen piti kirjoittamani vähän tarkemmin kuulumisia ja tekemisiä, mutta se jäi. Päällimmäisinä jäi mieleen aikajärjestyksessä Untuvan leirikoulu Varaignessa, Tommin vierailu, Dumoulin-Dutinien kanssa tehty reissu Lascauxin luolille ja Hautefortin linnaan, läksiäisbileet, lasten koulun loppuminen, loma Narbonnessa, ja sitten vielä viimeisen viikon illalliset ystävien luona, lahjojen saaminen ja miljoonat kyyneleet. Onneksi ollaan päästy jo Skypettämään ystävien kanssa.
Nyt sitten keskitymme arkirumban pyörittämiseen. En tiedä, miten käy tämän blogin kanssa, tuskin mitenkään aktiivisesti kirjoittelen jatkossa, kun tämä on jo viime aikoina hiljentynyt. Tuskin meidän Suomen elämässä on mitään ihmeellistä kirjoiteltavaa.
Mutta eiköhän tämä taas tästä, täydellä höökillä eteenpäin!
Tavarat on pakattu, ystävät hyvästelty ja kyyneleitä vuodatettu. Kotimaassa olemme maanantaina aamulla. Tarkempaa matka- ja viimeisen parin kuukauden kuulumisraporttia luvassa kotoa.
Miltäkö tuntuu lähteä? Ei huvittaisi yhtään. Elämä on täällä ja koti on täällä. Mutta päätös on tehty ja sen mukaan pitää elää. Ja varmasti hetken kuluttua elämä Suomessa arkirutiineineen tuntuu jo mukavalta. Mutta nyt sitä on vaikea uskoa.
Mutta joka tapauksessakin nähdään ensi viikolla, ystävät. Ja poiketkaa ihmeessä kyläilemään, sillä peräkärryn purkamisessa ja tavaroiden paikalleen saamisessa saatetaan tarvita apua:-).
La famille Dumoulin-Dutin, merci beaucoup d'un weekend merveilleux et de tous arrangements que vous aviez pris. Nous avons vraiment apprécié notre week-end à l'Île de Ré!
Jacques ja tytöt
****
Upea, aurinkoinen viikonloppu Ile de Rè:llä on takana. Lähdimme aikaisin lauantai-aamulla ja tapasimme Jacquesin, Mireillen, Gabrielin ja Clairen Montbronin Intermarchen pihalla. Siinä pikainen lasten vaihto, tytöt meidän kyytiin (Otto jäi aamuäreänä myös meidän autoon ja vain Gabriel vanhempineen toiseen autoon. Tytöt ottivat automatkasta kaiken irti, Bratz-laatikko avattiin saman tien ja "tää menis sinne ja se vaihtais vaatteita" leikki alkoi:-)
Matka kulki ensin Cognacin ja Saintesin kautta, sitten kaunista siltaa pitkin Réen saarelle. Majoittauduimme Ars-en-Rè'hen, kauniiseen pikkukylään. Asunnot olivat ihan satamassa, joten siitä oli helppo lähteä kävelylle. Koska turistikausi ei ole vielä alkanut, olivat kadut tyhjiä ja hiljaisia. Kävimme katsomassa kaunista kirkkoa ja nauttimassa tunnelmasta. Lounaan söimme satamassa olevassa pienessä ravintolassa.
Sen jälkeen suuntasimme rannalle. Ranta oli ihan typötyhjä, vain me kahdeksan ja satoja metrejä hiekkaa. Lapset pyyhälsivät saman tien mereen, joka on arviolta noin 15 asteista. Etsimme kauniita kiviä ja simpukoita ja lapset ihmettelivät merilevää ja rannalle ajautunutta rapua. Juttelimme, otimme aurinkoa ja nautimme meren tuoksusta ja kohinasta.
Oton uusi peruukki
Itse Pohjanmaan rannikolta kotoisin olevana ja kunnon hiekkarantoihin ja mereen tottuneena olin aivan ekstaasissa. Ihan kuin olisin ollut taas pieni tyttö, joka polki kavereiden kanssa pyörällä Laajalahteen uimaan. Perille päästyä piti ensin tarpoa pari sataa metriä kuumaa hiekkaa, kaisloja, ja sitten taas satametriä kahlaamista ihanassa, hiekkapohjaisessa merenlahdessa ennen kuin oltiin uimasyvyydessä. Tälläiseen luksukseen tottuneena ei järvessä uiminen ole oikein koskaan tuntunut miltään. Järvi, mutapohja ja vesikasvit ei vaan ole mun juttu:-). Siksi kai tuo meren äärellä oleminen vaikuttaa muhun niin kovasti ja rakastan sitä tuoksua ja ääntä.
Illallisen söimme ravintolassa nimeltä Le Clocher. Ihanaa ruokaa, vaikka ei ehkä maailman kauneinta:-).
Osterit on ihan superhyviä, samoin kuin ravut. Yksi merenelävä-laji (le bulot) ei ollut niin mun makuuni, mutta "bigorneaut" oli ihan hyviä. Taskurapu oli loistavaa, samoin kuin langustinit. Simpukoita oli useaa eri sorttia. Untuva rakastui myös ostereihin ja olisi halunnut syödä niitä vaikka kuinka paljon. Outo 7-vuotias:-) Ottokin rohkaistui ja maistoi simpukoita ja tykästyi niihin sen verran, että halusi seuraavana päivänä syödä niitä lounaaksi.
Seuraavana aamuna luovutimme asunnot ja suuntasimme ensin St. Martin-de-Rèhen, jossa söimme lounaan.. Kaunis kaupunki! Sieltä suuntasimme saaren länsikärkeen majakalle nimeltä Le Phare des Baleines. Kiipesimme majakan torniin noin 270 askelta
ja ihastelimme maisemia. Upea paikka kertakaikkiaan!
Sen jälkeen menimme pikaisesti rannalle, jossa lapset kastelivat vaatteensa leikkiessään isoissa aalloissa, Elämä tuntui taas hetken liki täydelliseltä, kun merituuli pyöri hiuksissa, ilmassa tuoksui suola ja lapset juoksivat pärskyviä aaltoja karkuun. Mutta ei makeaa mahan täydeltä, hyppäsimme autoon ja ajoimme vielä La Flotteen, jossa pääsimme tutustumaan purjeveneeseen, kävelimme satamassa ja nautimme auringosta.
Kotona olimme vasta kymmenen jälkeen illalla. Sateenkaari saatteli matkaamme kotiin.
Île de Rè on todella käymisen arvoinen paikka. Paljosta olisimme jääneet paitsi, jos emme olisi sinne menneet. Ja onneksi menimme sinne Dumoulin-Dutinien kanssa, sillä he tuntevat saaren läpikotaisin muutaman vuosikymmenen ajalta.
***
Tommi perui tulonsa tänne, joten olemme nyt seuraavan viikonlopun ihan perheen kesken. Pieni paniikki alkaa iskeä Suomeen muuttamisen suhteen. Monta paikkaa pitäisi vielä käydä ja asioita järjestää. Pahin on kaikesta se, että minä ja Jarmo ei olla ollenkaan varmoja siitä, että halutaan palata sinne takaisin. Lapsetkin epäröivät aina välillä. Niin moni asia on muuttunut puolessatoista vuodessa...
*Koti on siellä, missä sydän on*
Mutta missä on meidän sydämet ja meidän koti?
****
Kiinnostuneille vielä tiedoksi, että puolimaratoni meni hyvin. Jarmo jaksoi tosi hyvin ja Ted, supermies, juoksi saman matkan Jarmon kanssa harjoittelematta yhtään:-) Illalla juhlimme asiaa asiaankuuluvalla hartaudella Nannalla ja Tedillä.
Näin vauhdikasta meillä oli lomalla!
Loma alkoi perjantaina iltapäivällä, kun pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme ajamaan kohti Millauta. Lähteminen viivästyi vähän, koska Meena ja Martin olivat edellisenä iltana kylässä ja vähän nukkumaanmeno venyi. Aamulla en meinannut saada mitään aikaiseksi, mutta lopulta suunnitellun klo 15 lähdön sijaan pääsimme lähtemään kuitenkin jo 15.45, eli emme olleet kovasti aikataulusta myöhässä.
Ajo Millauhun oli aika puuduttava, sillä tie oli motarin jälkeen aika kapea ja mutkainen. Ennen Rodezia eteemme ilmestyi rekka joka liki hyytyi mäkiin, pääsimme etenemään aika etanavauhtia. Ohitusmahdollisuuksia ei mutkatiellä juuri ollut. Yhdeksän maissa olimme kuitenkin perillä hotellilla. Kävimme pikaisella iltapalalla ja sitten nukkumaan.
Seuraavana aamuna piti ensimmäiseksi ajaa upean kauniin Viaduc de Millaun kautta. Aikamoinen insinöörityön mestarinäyte, sillä siltä nousee ylämäkeen ja myös kaartuu. Sillan kupeeseen oli tehty turisteille jos jonkinlaista paikkaa kuvata ja ostaa rihkamaa. Me tyydyimme ottamaan muutaman kuvan auton ikkunasta ja niin matka jatkui!
Olimme sopineet asunnon välittäjien kanssa, että olemme siellä kolmen aikaan ja hyvin ehdimmekin. Asunto oli hinta-laatusuhteeltaan aivan loistava, 7 hengen majoitus maksoi 350 euroa viikolta ja asunnossa oli 3 makkaria, hyvä keittiö tiski- ja pesukoneineen, kaksi kylppäriä ja vessaa ja kaksi lasitettua parveketta. Kelpasi normaalisti vähän nirsolle meikäläisellekin oikein hyvin. Antibesin keskustaan oli matkaa 2 km.
Marjut, Mikko ja Atte tulivat Nizzan kentälle kuuden maissa ja kävimme hakemassa iloiset matkalaiset mukaamme. Atte oli kasvanut hurjasti sitten viime näkemän ja hurmasi taas kaikki kikkarapäineen ja suloisine hymyineen.
Kuka voisi vastustaa tätä miestä?
Antibesissa nautimme ranta-elämästä, vietimme vappua ja juhlistimme samalla minun ja Jarmon 15-vuotista yhdessäoloa, söimme hyvin jnejne.Jarmo jaksoi lenkkeillä lomallakin, ja ainakin maisemat olivat hyvät kun hän juoksi Antibesista Cannesiin rantabulevardia pitkin:-)
Eksyimme jonnekin armeijan, poliisin ym. turva/rekrymessuillekin Antibesin ranta-alueella
Yhden päivän vietimme Monacossa katsellen silmät pyöreinä kaikkea sitä luksusta, mikä työntyi joka nurkasta. Lounastimme satama-alueella, kävimme automuseossa ja nautimme olostamme.
Tässä täydellinen auto rantapiknikille menoa varten:
Koenigsegg, ruotsalainen vauhtihrmu
Cannesissakin ehdittiin käydä kääntymässä.
Kotiin ajettiin Toulousen kautta, jossa yövyttiin ja käytiin illalla syömässä. Autossa oli paluumatkalla vähän ahdasta, varsinkin Mikolla (195 cm) :-)
Täällä kotona ollaan nautittu vaihtelevista säistä, välillä on hellettä ja välillä sataa. Eilen oltiin koko porukalla Meenalla ja Martinilla syömässä, huomenna hurraamme Jarmon puolimaratonin suorittamiselle ja sunnuntaina juhlimme Marjutin kanssa äiteilyä. Marjut joutunee tulemaan ensi vuonnakin Ranskaan äitienpäivän viettoon, sillä viime vuonnakin vietimme äitienpäivää yhdessä täällä.
***********************************
Nyt sitten kaikille peukut pystyyn meidän perheen urheilijahirmulle huomista varten!
Nyt on ollut kirjoittaminen niin jumissa, ettei ole tosikaan. Harva se päivä olen päättänyt, että tänään päivitän blogia, mutta illalla huomaan, että mitään ei tapahtunutkaan. Mutta kun ei täällä ole niin kauheasti tapahtunut, samaa tasaista ja tylsää elämää vain.
Yritän tässä nyt kronologisesti miettiä, että mitä kaikkea sitä täällä tehtykään. Baregesin hiihtoreissusta mainitsinkin, mutta en sitä, että meidän perheelle tyypillisesti ei sitten tultukaan suoraan kotiin, vaan koukattiin Espanjan kautta:-). Käytään San Sebastianissa syömässä tapaksia ja ajeltiin sitten myöhällä kotiin. Kotona oli jäätävä tunnelma, koska myrsky oli hakannut yläkerran ikkunan auki. Omistajille ei ole avaimia tähän kämppään, joten pari päivää oli huusholli ehtinyt jäähtyä parin asteen tasolle. Aika hurjaa oli mennä ihan jääkylmiin sänkyihin nukkumaan. Lapsillakin oli pari vaatekertaa päällä ja lisänä vielä fleece-makuupussit. Yhtään ei ollut ollut liian kuuma:-) Täällä oli tullut luntakin meidän poissaollessamme, onneksi ei ollut enää palatessa yhtään.
Lapset ovat olleet reippasti kouluissa, mitä nyt viime viikolla Selina oli pari päivää pois vatsataudin takia. Olimme lauantaina ensin Angoulemessa luistelemassa ja sen jälkeen uimassa, ravintolakeikka ennen ja jälkeen urheilun, ja jostakin tuli pöpö joka pisti minut, Untuvan ja Oton oksentamaan. Jarmo selvisi ilman tautia. Itse epäilen uimahallin vettä. Selina oli niin kipeä, että piti soittaa lääkäri kotiin, kun typsy vain nukkui eikä syönyt kolmeen päivään mitään. Nyt on onneksi jo ihan terve.
Kevät on täällä jo pitkällä. Vettä on tullut viime kevään malliin, toivottavasti saadaan myös aurinkoakin jossakin vaiheessa. Puissa on lehtiä, joka paikka on kukkia täynnä ja itsessäkin enemmän virtaa. Jarmo jaksaa yhä lenkkeillä, tekee nykyisin 4 lenkkiä viikossa, kesto tunnista kahteen. Toukokuun 10. päivä on sitten tosipaikka, eli puolimaratonin juokseminen! Hurjan ylpeä olen Jarmosta, sillä hän aloitti syksyllä juoksemisen käytännössä ihan nollasta ja nyt juoksee 15 km:n lenkkejä vähän väliä. Ja kilojakin on karissut niin, että näyttää kohta ihan nuorelta pojalta:-)
Eilen meillä oli Dumoulinit kylässä syömässä. Oli tosi kivaa ja täytyy sanoa, että mun ranskan puhetaitoni on kyllä suuresti Jacquesin ansiota. Hän on tosi puhelias ja hänen kanssaan saa kyllä niin tehokasta harjoitusta! Söimme lounasta pitkän kaavan mukaan ja sitten lähdimme yhdessä keilaamaan. Minä ja Mireille yritettiin pelata biljardia, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Keilaaminen olikin jo helpompaa:-). Dumoulinien kanssa on tosi helppo olla, kun lapset viihtyvät keskenään ja Jacques jaksaa puhua Jarmollekin sitkeasti ranskaa, välillä tosin käyttävät englantia. Jarmo on alkanut vähän ymmärtää puhuttua ranskaa, mutta ei valitettavasti osaa puhua, joten minä joudun kääntämään tai sitten Jarmo sanoo englanniksi.
Aika täällä alkaa käydä tosiaan vähiin. Lauttaliput Suomeen on jo varattu, 24.7 olemme siis Helsingissä. Sitten viikko lomailua, kunnes saamme oman kotimme takasin. Olo on jo nyt haikea. En ehkä haluaisi vielä lähteä pois ja lapsetkin ovat alkaneet epäröidä. Untuva haluaisi mennä Suomeen vain, jos voi ottaa ystävät täältä mukaan ja Ottokin on kallistunut 50-50 kannalle. Viime joulukuussa samainen poika itki ikäväänsä. Koti on nyt täällä, samoin olemme saaneet paljon uusia ystäviä. Pidän täkäläisistä ihmisistä, ystävällisyydestä, yleensä ilmastostakin. Monet ennustavat, että parin vuoden kuluttua olemme takaisin. Tällä hetkellä en sitä usko, sillä lasten on saatava juurtua jonnekin. Mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
Perjantaina starttaamme ensin kohti Millauta, jossa olemme yhden yön. Sitten lauantaiksi Antibesiin, jonne Marjut ja Mikko tulevat meidän kanssamme viikoksi. Jippii!!!! Tarkoitus käydä perinteiset Nizzat ja Monacot läpi, vaikka nuo on taidettu nähdä jo useampaan kertaan. Mutta lapset ei ole käyneet. Viikon kuluttua ajamme takaisin, ensin Montpellieriin yöksi, sitten tänne meille.
Seuraavana viikonloppuna siitä menemme Dumoulinien kanssa viikonlopuksi Ile de Ré'lle. Ihanaa, ostereita, rapuja, kalaa...nam! Sitten tuleekin Tommi meille ja sen jälkeen meillä on enää 5 vapaata viikonloppua. Sitten pakkaaminen, peräkärry jonnekin säilöön ja auton nokka kohti Narbonnea kahdeksi viikoksi Heikin ja Marjan kanssa. Sen jälkeen nokka taas tänne, peräkärry perään ja Saksaa kohti.
Pian nähdään, ystävät ja sukulaiset! Ja tottahan pidetään uudet tuparit sitten kun ollaan kotona!
Saimme sähköpostia Helsingin ranskalais-suomalaiselta koululta:
"Hei!
Otto ja Selina on otettu oppilaiksi Helsingin ranskalais-suomalaiseen
kouluun. Saatte hyväksymiskirjeet lähiaikoina.
Ystävällisin terveisin
X.X
http://piipape.vuodatus.net/blog/1177289
Että jostakin kirjoituksesta voi tulla hyvä mieli! Täällä kikattelin itsekseni, mutta en ihan saanut mentyä giddyup'ia yksikseni. Täytyy odottaa, että lapset tulevat koulusta. Ja kyllä, luulen että moni ihminen, itseni mukaan lukien on giddyup'in tarpeessa. Mulla taitaa itseasiassa olla krooninen pula:-) Täällä meillä giddyup kävisi ihan hyvin kuntoilustakin, kun kovin montaa askelta ei pääse eteenpäin ilman portaita.
Hiihtoreissusta (joka meni hyvin ja lunta riitti) postaan muutaman kuvan tänä iltana, jahka saan nuo ihanaiset nukkumaan. Jarmo on Suomessa ja minä yksin kotona. Olen siivonnut, nauttinut uudesta espressolaitteesta, lukenut, suffanut, käynyt kävelyllä. Aamulla kävin katsastamassa autonkin. Mun ranskan sanavarasto käsittää jo aika laajan autotermistön, sillä koska Jarmo ei osaa ranskaa, olen minä joutunut hoitamaan auton huolto- ja katsastusjutut täällä. Laakerit ja jarrupalat on jo ihan tuttuja juttuja. Suomessakin vein autoa huoltoon ja katsastukseen, mutta ranskaksi tuo on vähän haasteellisempaa.Mutta näköjään kaikesta selviää kun on pakko.
Mutta iltaan siis!
Lasten mummi lähetti kummallekin pienen lahjan ystävänpäiväksi. Oton kirje suklaalevyineen tuli ihan normaalisti postilaatikkoon, mutta Selinan postia ei näkynyt. Nyt tänään oli tullut lappu, että kirjeen saa noutaa postista. Raija oli laittanut kirjeen kirjattuna, koska siellä oli parit Suomeen jääneet korvakorut ja Nintendo DS peli korvakorurasian pohjaan teipattuna.
Postissa kävi ilmi, että tänne lähes kuukauden matkattuaan joku oli repinyt kuoren auki ja varastanut pelin. Kuorta ei oltu yritetty saada siistiti auki eikä edes teipattu kiinni, vaan oli postitoimistossa ihan avonaisena vajaine sisältöineen.
Tämä on nyt ilmeisesti kolmas lähetys, mikä meiltä on varastettu täällä viimeisen puolen vuoden aikana. Eräs ebaysta huutamani pikkujuttu meni hukkaan, mutta onneksi myyjä palautti siitä maksamani rahat, vaikka ei oli tarvinnut. Samoin Satu sanoi lähettäneensä jotain, mikä ei koskaan tullut perille.
Laitoin reklaamation menemään, mutta tuskin se mitään auttaa. Ensimmäistä kertaa ottaa nää ranskalaiset pannuun ihan tosissaan.
Ajoimme eilen ennen lasten koulusta hakua Jarmon kanssa kohti St Estépheä ja siellä olevaa kahvilaa, kun kaksi kiukkuista joutsenta yritti hyökätä auton kimppuun. Olivat ilmeisesti juuri pesintäpuuhien tms. alussa ja auto koettiin tunkeilijaksi. Ajoimme hitaasti ja ihailimme kauniita lintuja, mutta nämäpä tulivat siipiään levitellen, kaula suorana huutaen kohti autoa. Jouduimme peruuttamaan pois, kun eivät suostuneet väistämään ja nokaniskuja tuli sarjana. Myöhemmin kävimme lasten kanssa katsomassa kyseisiä lintuja vielä hiekkarannalla, mutta ne tulivat suoraan vedestä hurjistuneina kohti. Joutsenet ovat niin isoja lintuja, ettei niiden kanssa viitsi paljoa jäädä mittelemään voimiaan.
Koulun jälkeen auton takapenkillä istuikin sitten kaksi iloisesti höpöttelevää ipanaa. Syykin oli ilmiselvä: LOMA! Kouluun pitää palata vasta 10.3 ja sitä ennen on monta mukavaa asiaa edessä. Lauantaina lähdemme ajelemaan kohti Andorraa ja sunnuntaiksi menemme Barégesiin Pyreeneille hiihtämään. Siellä sitten muutama päivä mutkamäkeä ja reippaina kotiin. Boothin perhe lähtee meidän mukaan, joten lapsilla tullee olemaan hauskoja päiviä mäessä.
Otto sai välitoikkarin loman alkaessa ja kyllä täytyy äidin olla ylpeä! Ranskasta oli yhdeksän A:ta ja kolme B:tä. Opettaja oli vielä lisännyt, että "Elève agréable et volontaire. Il parle et communique normalement en langue francaise. Stéphanie XXX, professeur de francais spécialisée enfants non francophones" Matikasta tuli pelkkää A:ta. Untuva ei saanut arvosteluja vielä. On meillä kyllä upeat lapset!
Muutakin kivaa on tiedossa. Dumoulinit pyysivät meitä kanssaa Ilé de Ré:lle viikonlopuksi huhtikuussa. Sen jälkeen Marjut ja Mikko tulevat tänne huhtikuun lopulla ja olemme vuokraamassa heidän kanssaa viikoksi asunnon Antibesistä. Sieltä hurmutamme tänne maaseudun rauhaan vielä viikoksi. Mukavaa nähdä taas pitkästä aikaa oikein kunnolla! Heikin ja Marjan kanssa lomailemme kaksi viikkoa Narbonnessa heinäkuun alussa.
Toisinaan olen ollut niin täynnä tätä täällä olemista, mutta nyt kun jäljellä on enää neljä kuukautta ja risat, alkaa pieni haikeuskin nostaa päätään. Miten sitä osaa enää lähteä "kotiin", kun se koti on nyt täällä? Välillä on ollut tosi vaikeaa ja olen odottanut pääseväni Suomeen, mutta nyt kun kotiinpaluu lähestyy, ajatukset on ihan sekaisin. Varmaa on se, että tästä on tullut minulle maa, jonne jätän puolet sydämestäni ja jonne palaamme uudestaan ja uudestaan. Otto palannee meistä ensimmäisenä, sillä jos hän aloittaa ranskalaisessa koulussa Helsingissä, on hänellä heti eka vuonna viikon leirikoulu täällä:-). Onneksi ystävät ovat luvanneet tulla käymään meillä Suomessa ja yritämme päästä tänne viikoksi, pariksi joka vuosi.
Tai ei tuo ilo ehtinyt niin pitkä olla. Sain nimittäin elämäni ensimmäiset sakot! Poliisi pysäytti kun oli vähän liian kiire viedä lapsia harrastuksiin. Seurauksena sakko ja pisteiden menetys. Näillä täkäläisillä kun on ajokortissa pisteitä, joita vähennetään rikkomusten myötä. Ja koska mun suomalaisesta kortista (jota mulla ei tietenkään ollut edes mukana, vaikka tavallisesti aina on) ei voi mitään vähennellä, joudun nyt sitten vaihtamaan ajokorttini ranskalaiseen ja neljän kuukauden kuluttua takaisin suomalaiseen. Kivaa rahanmenoa ja häslinkiä. Pitänee ottaa kärsivällisyys mukaan liikenteeseen ja pitää kaasujalkaa vähän kevyemmällä.
Että silleen.
Saaran kanssa taidettiin olla vähän samoilla fiiliksillä tänä aamuna!
Heräsin kuuden pintaan, kuten joka aamu. Kuppi cappuccinoa, suosikkisivut netistä (joka ei tosin heti toiminut, syy löytyi lasten irroittamasta johdosta) ja hetkeksi takaisin Jarmon kainaloon. Sitten alakertaan, kengät jalkaan ja leipää hakemaan. Ilma oli kirpsakka, mutta aurinko lupasi päiväksi kovasti lämmintä. Oli jotenkin niin reipas olo, että teki mieli kävellä pidemmästikin, mutta olin vähän huonosti pukeutunut siihen hommaan. Magnoliapuun nuput ovat viittä vailla aukeamistaan, kirsikkapuut kukkivat ja pieniä kukkia oli ilmestynyt kivimuurin koloihin. Suupielet oli korvia kohti, niin kuplivan iloinen olo mulla oli.
Leipäkaupasta patonki kainaloon ja suoraan uunista voisarvia mukaan. Muiden asiakkaiden kanssa vaihdettiin huomenet ja kommentit säästä. Sitten kotiin lämmin voisarvipussi villatakin alla tuoksuen:-) Vielä toinen muki cappuccinoa ja aahhh...
Kohta lähden viemään Untuvaa tanssimaan ja Ottoa tennikseen. Sitten lahjanostoa kaverisynttäreille, perheen kanssa lounaalle Piegutiin, ulkoilua ja illalla Frankin ja Rosen luo syömään.
Yhtä mukavaa päivää kaikille!
Kaarina haastoi mut kertomaan pääjuttuja:
1. Mitä värejä hiuksistasi löytyy juuri nyt?
- vaaleaa
2. Onko hiuksissasi juuri nyt täysin luonnollinen väri, vai onko se ainakin osittain purkista? (Mikä on luonnollinen värisi, jos nykyinen on purkista?)
-purkista.. Normaali väri mulla on tumma vaalea.
3. Minkävärisenä voisit hiuksesi nähdä myös (koko pää / raidat)?
Ihan minkävärisenä vain. Olen olltu vaalea, tumma, punapää ja mitä vain siltä väliltä. Raitoja, osavärjäystä, you name it.. Yleensä menen kampaajalle ja sanon että tee mitä haluat. Olen kuulemma kampaajan unelma-asiakas:-)
Suurin muutos on ollut, kun kampaaja leikkasi puoleen selkään ulottuvat vaaleat hiukset lyhyiksi ja värjäsi ne tummiksi. Meillä oli koulussa hyppytunti ja keksimme ystäväni Mariannen kanssa kysyä kampaajalta vapaata aikaa. Muutos oli hurja, mutta tykkäsin kovasti. Muutos tehtiin Esa Kokon Hair Clubissa (tekee naistenlehdille paljon ns. muuttumisleikkejä). Viikon tuntui siltä, että mulla oli peruukki päässä:-). Jarmolle en ollut sanonut kampaajakeikasta mitään, ja kun menin käymään hänen duunissaan, oli ensimmäinen kommentti: "Mitä vittua?"
Olin ollut ilmeisen hiljainen kampaajalta lähtiessäni (muutos oli siis todella suuri) ja kampaaja soittikin mulle seuraavana päivänä töihin ja kysyi, että oliko tukka mun mielestä ihan hirveä ja jos oli, niin voin tulla kyllä heille niin muutetaan sitä sen mitä voidaan. Esa oli kuulemma miettinyt koko illan, että tekivätköhän vähän liian radikaalin muutoksen. Kerroin, että tukka oli oikein hyvä, mutta että kyllähän siihen oli totuttelemista pitkätukkavuosien jälkeen. Mielettömän hyvää asiakaspalvelua, kannattaa käydä kyseisessä kampaamossa!
4. Mitä värejä et missään tapauksessa huoli hiuksiisi?
- mitään "ei hiusvärejä", ts. punaista, sinistä, keltaista jne.
5. Kuinka usein vaihdat hiustesi väriä ainakin vähän?
- sävytän ehkä kerran kuudessa viikossa, muuten ihan fiiliksen mukaan. Täällä Ranskassa en ole uskaltanut mihinkään isoihin juttuihin, sillä mun kampaaja varoitteli Suomessa, että voivat täällä olla ihmeissään mun pehmeän hiuslaadun kanssa.
6. Kuva hiuksistasi
- juu, ei tule. Tällä hetkellä eivät ole ihan esittelykunnossa. Ovat nyt aika pitkät, hartioiden alapuolelle. Suomessa taitavat taas lyhetä reilusti. Toisaalta on ihan kiva kun välillä saa tukkaa kiinni.
Tässäpä tämä. Täytyy vielä miettiä haastettavia.
